3.6.2019 Hallitusohjelmassa toivoa paremmasta eläkkeensaajille
Eläkkeensaajien Keskusliito EKL ry on toiveikas koskien eläkkeensaajien taloudellisen ja sosiaalisen aseman parantumiseen tulevalla hallituskaudella.
Ennen vaaleja annettu lupaus sadan euron nettokorotuksesta alle 1 400 euron eläkkeisiin saa ensi askeleensa, kun hallitus on korottamassa ensi vuoden alusta alle tuhannen euron eläketuloa saavien eläkkeitä nettona 50 eurolla kuukaudessa. Annetun arvion mukaan korotus koskee 308 000 eläkkeensaajaa, joista hiukan yli 100 000 saavat takuueläkettä ja loput niin pientä työeläkettä, että sen päälle on maksussa myös kansaneläkettä. Korotukseen ollaan käyttämässä rahaa 183 miljoonaa euroa.
- Tehtävä eläkkeiden korotus on osa siitä, mitä luvattiin ja erinomainen alku vähentämään eläkeläisköyhyyttä maassamme. EKL kuitenkin edellyttää, että annettu lupaus toteutetaan kokonaisuudessaan tällä vaalikaudella. Haluamme myös muistuttaa, että merkittävässä osassa eläkeläisten toimeentulon kannalta ovat myös palvelut, niiden saatavuus ja saavutettavuus sekä hinta/maksutaso, toteaa EKL:n puheenjohtaja Simo Paassilta.
Hallitus aloittaakin kolmikantaisen valmistelun siitä, että pienimpiä työeläkkeitä olisi mahdollisuus nostaa kaikilla, joiden työeläke jää tällä hetkellä alle 1 400 euroon kuukaudessa. Tavoitteena on, että eläkejärjestelmän maksut eivät nousisi tässä yhteydessä.
- EKL esittää tässä yhteydessä vakavasti pohdittavaksi malliamme, jossa indeksitarkistus koostuu kiinteästä prosenttitarkistuksesta ja sen päälle tulevasta kiinteästä euromääräisestä osasta. Mallillamme indeksitarkistus on toteutettavissa kustannusneutraalisti nykysysteemiin verraten, jatkaa Simo Paassilta.
EKL pitää hyvänä, että kaikkein köyhimpiin iskevät indeksileikkaukset ja -jäädytykset lopultakin loppuvat ja ne tehdään täysimääräisinä ensi vuoden alusta lähtien. Välillisiin veroihin kaavailtujen korotuksien vaikutuksien huomioiminen tuloverotuksen ja etuustasojen muutoksilla on mielestämme hyvä asia.
Hallitus aikoo selvittää edellytykset ottaa kotitalousvähennyksen rinnalle käyttöön tukijärjestelmä, jossa kotitalousvähennyksen kaltaisesta edusta voisivat hyötyä myös pienituloisimmat.
- Pienituloisimmilla eläkkeensaajilla ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta kotitalousvähennykseen, koska vähennys tehdään maksetusta verosta eikä heillä ole veroa maksussa. Heidän tuekseen tulee nyt luoda järjestelmä, joka vastaisi perusteiltaan ja määrältään kotitalousvähennystä. Vähennystä tulee myöntää korotettuna yli 75vuotiaille. Näin saataisiin monia myönteisiä vaikutuksia ikäihmisten itsenäiseen selviytymiseen mm. kotipalveluiden käytön lisääntymisen ja palveluasumisen mahdollisen lykkääntymisen myötä, päättää puheenjohtaja Paassilta.
EKL pitää hyvänä nyt tehtyä päätöstä vanhusasiavaltuutetun tehtävän ja toimiston perustamisesta.
Aiheeseen liittyvät
- Hallitusohjelmassa toivoa paremmasta eläkkeensaajille
- Suomeen on laadittava toimenpideohjelma eläkeläisköyhyyden poistamiseksi
- 25.4.2019 Suomeen on laadittava toimenpideohjelma eläkeläisköyhyyden poistamiseksi
- EKL:n tavoitteita eduskuntavaalikaudelle 2019–2023
- 10.1.2019 EKL:n tavoitteita eduskuntavaalikaudelle 2019–2023
- Kohti parempaa Eurooppaa
- Kotitalousvähennystä tulee kehittää seuraavalla vaalikaudella
- Pari piirua eläkkeensaajien suuntaan
- Kansanedustajaehdokkaat kannattavat eläkeläisköyhyyden vähentämisohjelmaa
- Asiakasmaksulaki