EKL-yhdistysten vapaaehtoistoimijoille turvaa
Liitto on ottanut Keskinäisestä Vakuutusyhtiö Turvasta tapaturma- ja vastuuvakuutuksen. Sen piiriin kuuluvat EKL-yhdistysten vapaaehtoistoimintaan osallistuvat henkilöjäsenet.
Vakuutus turvaa kaikki EKL-yhdistysten ja piirien toimijat, jotka tekevät erilaisissa tapahtumissaan palkatonta vapaaehtoistyötä. Tällaisia tilaisuuksia voivat olla esimerkiksi yhdistyksen järjestämät toritapahtumat tai vanhusten ulkoiluttaminen palvelutaloissa. Vakuutus koskee iästä riippumatta kaikkia henkilöjäseniämme.
Vakuutus jakaantuu tapaturma- ja vastuuvakuutukseen. Tapaturmavakuutus on voimassa tilaisuuden tai tapahtuman alusta loppuun. Jos vapaaehtoinen itse vahingoittuu tilaisuuden kuluessa, vakuutus korvaa hänen sairaanhoitokulunsa. Matkalla tapahtumapaikalle tai sieltä pois sattunutta tapaturmaa vakuutus ei kuitenkaan korvaa.
Vastuuvakuutus korvaa vakuutetun kolmannelle osapuolelle aiheuttamat henkilö- ja esinevahingot. Esimerkiksi silloin, kun vapaaehtoisen ulkoiluttama vanhus kaatuu ja loukkaantuu, hänen sairaanhoitokulunsa korvataan. Esinevahingosta esimerkkinä voisi olla tilanne, kun ulkoilutustapahtuman yhteydessä ulkoilutettavan henkilön omaisuutta rikkoutuu.