Vapaaehtoisuus
Toimitko vapaaehtoisena? Lämmin kiitos, sillä ilman sinua toiminnastamme puuttuisi iso palanen. Tällä sivulla kerrotaan vapaaehtoisuuden periaatteista, vapaaehtoisen jaksamisesta, arvostuksesta ja luopumisesta.
Vapaaehtoisuuden motiivit - Miksi teet?
Vapaaehtoistehtävä - Mitä teet?
Vapaaehtoistyön ehdot - Miten teet?
Vapaaehtoisten arvostus
Ikääntyneet vapaaehtoiset
Elinvoimaa-toiminnasta eväitä omaan vapaaehtoisuuteen
Vapaaehtoisuuden motiivit - Miksi teet?
Vapaaehtoistehtäviin hakeutumiseen on monia syitä. Halutaan olla mukana itselle tärkeässä yhteisössä ja vaikuttaa asioihin. Etsitään mielekästä tekemistä eläkepäiviin. Halutaan olla hyödyksi, auttaa muita tai oppia vielä uusia asioita ja tutustua uusiin ihmisiin. Oman osaamisen hyödyntäminen antaa iloa itselle ja toisille. Mikä tahansa syy vapaaehtoiseksi ryhtymiseen onkin, se on aina henkilökohtainen ja itsekäs, koska muuten se ei olisi vapaaehtoista. Itsekästä se on siksi, että rahapalkan sijaan vapaaehtoinen haluaa saada jotakin muuta vastinetta antamalleen ajalle, esimerkiksi hyvää mieltä.
Vapaaehtoistehtävä - Mitä teet?
Vapaaehtoistehtäviä löytyy vaikka minkälaisia yhdistyksen hallintotehtävistä ryhmien ohjaamiseen ja tapahtumien järjestelyihin, koska kaikki tehdään vapaaehtoisvoimin. Haasteena onkin löytää sopivat ihmiset sopiviin tehtäviin. Mikä on se tehtävä, missä sinä saat tuntea osaamisen ja onnistumisen riemua ja kokea olevasi merkityksellinen omalle yhteisöllesi?
Vapaaehtoistyön ehdot - Miten teet?
Vapaaehtoisuus ei ole ehdoista vapaata. Kun vapaaehtoinen aloittaa tehtävässään, syntyy sopimus, vaikka sitä ei kirjattaisi minnekään. Vapaaehtoisella on odotuksia organisaation ja tehtävän suhteen ja hän sitoutuu aina johonkin. Samoin yhdistys odottaa vapaaehtoiselta erilaisia asioita ja myös sitoutuu johonkin. Puhutaan psykologisesta sopimuksesta. Mitä sinä tarjoat taustaorganisaatiollesi, kun ryhdyt vapaaehtoiseksi? Mitä odotat vastaavasti organisaation tarjoavan sinulle? Tietääkö taustaorganisaatiosi odotuksistasi ja ehdoistasi? Tiedätkö sinä, mitä taustaorganisaatiosi sinulta odottaa ja mitä se todellisuudessa pystyy sinulle tarjoamaan?
Jos nämä tarpeet eivät kohtaa eikä niistä koskaan puhuta, saattaa vapaaehtoisen innostus ja motivaatio laskea ja kiinnostus lopahtaa, eikä yhdistyskään ole tyytyväinen vapaaehtoisen panokseen. Vapaaehtoinen haluaa itse määritellä, mihin tehtävään hän haluaa ryhtyä ja kuinka paljon hänellä on aikaa käytettävissä siihen muun elämän ohella. Hänellä on myös oikeus odottaa perehdytystä ja tukea toimintaan sekä tulla kohdatuksi arvostavasti ja hyväksyvästi. Toisaalta vapaaehtoisen on sopeuduttava taustayhteisön pelisääntöihin. Vapaaehtoistyö valitaan useimmiten arvoperusteisesti ja jos arvot eivät käytännössä kohtaakaan, on taas vaarana vapaaehtoisen poistuminen kuvioista.
Vapaaehtoisen hyvinvointi ja jaksaminen on pitkälti jokaisen omalla vastuulla. Siksi on tärkeää miettiä oman elämän tärkeysjärjestys ja huolehtia, että elämässä säilyy tasapaino, ja aikaa riittää niille kaikkein tärkeimmille asioille. Rajaaminen ja ei-sanan käyttäminen voi olla vaikeaa, mutta kannattaa opetella sanomaan kyllä niille asioille, joista tietää nauttivansa, jotka tuovat itselle iloa ja auttavat jaksamaan arjessa. Vapaaehtoistyö kuuluu tähän listaan niin kauan, kuin siitä tuntee saavansa enemmän kuin sille antaa.
Vapaaehtoistoimintaa pitää myös johtaa, mikä ei kuitenkaan tarkoita määräämistä ja käskyttämistä, vaan ennemminkin kannustamista, mahdollistamista ja tukemista. Vapaaehtoisvoimin toimivassa yhdistyksessä myös johtovastuussa oleva hallitus koostuu vapaaehtoisista. Kukin toimii sillä osaamisella ja ymmärryksellä kuin hänellä on. Toimiva vuorovaikutus ja keskinäinen arvostus ovatkin hyviä johtamistaitoja kelle vain. Vapaaehtoisena toimitaan omalla persoonalla ja tavallisena ihmisenä, joten myös toimintaa johdettaessa on siedettävä keskeneräisyyttä ja erilaisuutta. Luottamus ja arvostus puolin ja toisin ja yhteisen päämäärän kirkastaminen auttavat puhaltamaan yhteen hiileen. Vapaaehtoisia ja heidän tehtäviään ei pidä arvottaa tehtävän, siihen käytetyn ajan tai toimintavuosien perusteella, koska jokaisen antama aika on yhtä arvokasta. Merkityksellisyyden tunnettta ja motivaatiota auttaa pitämään yllä, kun tietää, mikä oman vapaaehtoistyön merkitys on taustayhteisön toimintakokonaisuudessa. MITEN koostuu siitä, että ymmärrän, MIKSI teen sitä, MITÄ teen.
Vapaaehtoisten arvostus
Vapaaehtoistyö otetaan heposti itsestään selvyytenä. On se joku, joka keittää kahvit, suunnittelee ryhmätapaamisen sisällöt, hoitaa matkajärjestelyt, järjestelee tilat, hoitaa tiedottamisen jne. jne. Homma hoituu ja valmiiseen pöytään on mukava tulla. Usein ei muisteta edes kiittää. Sen sijaan moitteita saattaa tulla helposti, kun kaikki ei sujukaan odotetusti. Moni vapaaehtoinen kokee, että kiitos olisi ihan riittävä arvostuksen osoitus. Se, että oma työpanos huomataan, antaa nähdyksi tulemisen kokemuksen. Monesti unohtuu sekin, että koko yhdistys toimii vapaaehtoisvoimin - myös ne toimihenkilöt.
Uusi vapaaehtoinen on innokas ja motivoitunut toimimaan valitsemassaan yhteisössä. Arvostusta on toivottaa hänet lämpimästi tervetulleeksi ja tutustuttaa sekä perehdyttää yhteisöön ja toimintatapoihin. Arvostusta on myös kuulla ja ottaa huomioon vapaaehtoisen toiveet tehtävän suhteen. Vaikka aikuiset ihmiset ovatkin itseohjautuvia ja kykeneviä, ei ketään saa jättää yksin selviytymään, vaan tukea on oltava tarjolla ja on myös huolehdittava, että kaikki tarvittava tieto on saatavissa. Tämä auttaa vapaaehtoista sopeutumaan ja sitoutumaan.
Vapaaehtoisille voi osoittaa arvostusta myös tarjoamalla heille lisäkoulutusta, joka usein toimii myös virkistysmahdollisuutena. Lisäksi Luotsiohjaus eli vapaaehtoisten työnohjaus on vapaaehtoisille mahdollisuus pysähtyä kiireettömästi vertaisten kanssa jakamaan kokemuksia ja ajatuksia liitttyen omaan vapaaehtoisuuteen.
Ikääntyneet vapaaehtoiset
Kaikki me vanhenemme, joskin omassa tahdissamme ja omalla laillamme. Elämäntilanteet muuttuvat ja toimintakyvyn eri osa-alueiden heikkeneminen voi tuoda haasteita myös vapaaehtoistyöhön. Jossakin vaiheessa saattaakin tuntua siltä, että on oman osuutensa tehnyt ja antanut yhteiseksi hyväksi ja nyt olisi aika vetäytyä ja antaa tilaa uusille toimijoille. Joskus voi käydä niinkin, että organisaatiossa halutaan muutosta ja toivotaan vanhojen vapaaehtoisten väistyvän.
Vapaaehtoisille pitää suoda mahdollisuus luopua tehtävistään arvokkaasti kenenkään panostusta väheksymättä tai moittimatta. Vapaaehtoistyön pitää olla vapaaehtoista ja palkitsevaa, ei velvollisuudesta ja pakosta tehtävää. Kukaan ei myöskään saisi asettua jarruksi koko yhteisön kehittymiselle pelkästää pitkän vapaaehtoisuransa ja korkean ikänsä vuoksi. Tehtyä työtä pitää arvostaa ja siltä pohjalta on toisten hyvä jatkaa, mutta kukaan ei ole koskaan korvaamaton, joten viestikapula on syytä luovuttaa ajoissa seuraaville sopivien juhlallisuuksien ja arvokkaiden evästysten saattelemana.
Elinvoimaa-toiminnasta eväitä omaan vapaaehtoisuuteen
Osallistu Elinvoimaa-koulutuksiin
Elinvoimaa-koulutuksissa käsitellään aina jollakin tavalla mielen hyvinvointia ja muistutellaan keinoja, joilla jokainen voi omaa hyvinvointiaan vahvistaa. Elinvoimaa vapaaehtoiselle on mielen hyvinvoinnin peruskoulutus, jossa tutustutaan aiheeseen ja tutkaillaan myös vapaaehtoisena toimimisen iloja ja haassteita. Kaikissa elinvoimaa-koulutuksissa on rento, välitön tunnelma ja tiedon lisäksi siellä kuulee myös vertaisten kokemuksia ja ajatuksia.
Ilmoittaudu Luotsiryhmään
Luotsiryhmät ovat työnohjauksellisia, luottamuksellisia pienryhmiä, joissa keskiössä on yhteinen keskustelu omaan vapaaehtoisrooliin liittyen.